
Ensimmäistä kertaa järjestetty Uusien imatralaisten ilta keräsi paikalle runsaan osallistujajoukon
Imatran vuoden ensimmäinen Uusien imatralaisten ilta veti paikalle yli 70 uutta imatralaista. Tapahtumaa järjestänyt Imatran kaupungin osallisuuskoordinaattori Heikki Laine iloitsi uuden tapahtuman runsaasta osallistujamäärästä ja positiivisesta vastaanotosta.
– Tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja sille oli selkeästi tarve. Tälläkin tavalla voi kiinnittyä uuteen kotipaikkaan. Keli suosi ja Tainionkoski kuohui vieressä. Kokonaisuudessaan onnistunut ilta.
Tammikuun lopussa Imatralle muuttaneet Lea ja Pekka Rautio olivat otettuja saamastaan tapahtumakutsusta ja ilmoittautuivat heti mukaan yhteiseen iltaan.
– Uusien imatralaisten ilta oli oikein hyvä tapahtuma, jossa vallitsi välitön tunnelma. Olemme viihtyneet Imatralla tosi hyvin, kertoo Pekka Rautio.
– Muutimme Ruokolahdelta omakotitalosta Imatralle rivitaloon. Parasta täällä on luonto, aina eri näköinen Vuoksen varsi, tällä hetkellä jatkuvasti kuohuva Imatrankoski sekä Tainionkoski, täydentää Lea Rautio.

Illan aikana saatiin rutkasti Imatra-tietoutta ja jutusteltiin makkaranpaiston lomassa. Ohjelmassa oli myös kiertoajelu ”Imatran kätketyt helmet”.
– Ihailimme matkalla muun muassa Lammassaaren ja Ukonniemen maisemia, kertoo oppaana bussissa toiminut Laine.
Seuraava uusien Imatralaisten ilta pidetään puolen vuoden kuluttua.
Lisätietoja:
osallisuuskoordinaattori Heikki Laine, Imatran kaupunki, heikki.laineimatra.fi (heikki[dot]laine[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2321
Kirjoita kommentti