Kuva
Lunta levitetään jo Ukonniemeen.
Ensilumenladun rakentaminen on alkanut. Latua varten on säilötty noin 60 000 kuutiota lunta.

Ensilumenladun avajaisia vietetään ensi lauantaina

Tiedote
10.10.2022 14:12
Hiihtopassin tarjoushinta on voimassa torstaihin asti.

Talvi alkaa Imatralla viikonloppuna. Imatran Ukonniemessä sijaitseva ensilumenlatu avataan hiihtäjille ensi perjantaina 14.10. Viralliset avajaiset vietetään lauantaina.

─ Avajaisissa on muun muassa lasten hiihtokilpailu, hiihtovälinetohtorin vinkkejä suksien hoitoon, hiihtovälinekirppis ja mahdollisuus kokeilla ekoaseita. Ja tietysti latua pääsee tuolloin kokeilemaan. Tervetuloa kaikki hiihdon maailmaan, myyntipäällikkö Anni Toiviainen Imatra Base Campista vinkkaa.

Ladun virallisen avauksen tekee lauantaina maakuntajohtaja Satu Sikanen.

Latu avautuu aikaisempien vuosien tapaan 1,5 kilometrin mittaisena. Reitti kulkee Ukonniemi-stadionin ja jäähallin lähettyvillä. Kun sää sallii, latua pidennetään kahdessa vaiheessa

Hiihtopasseja verkosta tai paikan päältä

Ensilumenladun kausikortit ovat jo myynnissä.  Ennakkoon ostettuna lipun saa 70 eurolla (normaalihinta 80 euroa). Ennakkotarjous on voimassa torstaihin 13.10. asti..

Kausikortin voi lunastaa verkkokaupasta osoitteesta ensilumenlatu.fi. Lippuja on myynnissä myös Imatran kylpylässä, Holiday Club Saimaassa sekä Ukonniemi-areenan yhteydessä sijaitsevassa SaimaaSportissa.

 

Lue lisää ensilumenladusta

 

Lisätietoja:

Myyntipäällikkö Anni Toiviainen, Imatra Base Camp, 020 617 1002, anni.toiviainenatimatra.fi (anni[dot]toiviainen[at]imatra[dot]fi)

Ensilumenladun avakaiset lauantaina 15.10. Ukonniemi-stadionilla

  • 10:00 – 10:15  Haastattelu ja ladun virallinen avaus, maakuntajohtaja Satu Sikanen
  • 10:15 – 11:00  Lasten hiihtokilpailut, järjestää Imatran Urheilijat. Maalissa lämmin mehu /Imatran Urheilijat
    • 11:00->  Palkintojenjako heti kisan päätteeksi, palkinnot jakaa Olli Ahonen
  • 10 – 12 Ammuntakokeilu ekoaseella stadionin kentällä tai katetussa katsomossa
  • 10 – 12  Hiihtovälinekirppis, järjestäjänä Imatran Urheilijat
  • 10 – 12  Hiihtovälinetohtorilta apua voiteluun ja välinevalintaan, Saimaa-Sportin tiloissa Ukonniemi Areenalla
  • 10 – 12  Imatran Urheilijoiden kanttiini palvelee 

Hiihtokilpailut:

  • Sarjat ja matkat
    • alle 4v. - 80m  
    • alle 6v. – 250m
    • alle 8v. – 250m
    • alle 10v. – 500m  
  • Ilmoittautuminen paikan päällä klo 9:30-10:00, ulkona ajanottokopin edessä. Ei ennakkoilmoittautumista
  • Alle 4-v -sarja alkaa 10.15 – muut sarjat ikäjärjestyksessä edellisen päätyttyä
  • Kaikille osallistujille palkinnoksi mitali ja kunniapalkinto.  Palkintojen jako heti viimeisen sarjan päätyttyä. Palkintojen jakajina Imatran Urheilijoiden Olli Ahonen

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.