Liikenneturvallisuus

Valtakunnallisessa liikenneturvallisuussuunnitelmassa pitkän ajan valtakunnalliseksi liikenneturvallisuusvisioksi on määritelty, ettei kenenkään tarvitse kuolla eikä loukkaantua vakavasti liikenteessä.

Liikenneturvallisuuteen vaikuttaa mm. ihmisten käyttäytyminen ja asenteet, käytettävä kulkutapa, kulkuvälineiden rakenteellinen turvallisuus sekä liikenneympäristö.

Poikkihallinnollisesta kaikki ikä- ja liikkujaryhmät kattavasta liikenneturvallisuustyöstä sekä liikenneturvallisuustilanteen seurannasta vastaa Imatran kaupungin liikenneturvallisuustyöryhmä. Infran vastuulla on liikenneympäristön pitäminen käyttäjille turvallisessa kunnossa sekä turvallisten väylien suunnittelu ja rakentaminen. Toimenpiteitä kohdistetaan uudisrakentamisen lisäksi olemassa olevan liikenneverkon parantamistoimiin. Maanteiden liikenneturvallisuusparannuksista vastaa Kaakkois-Suomen ELY-keskus.

Imatran seudun liikenneturvallisuussuunnitelman päivitys

Imatran seudun edellinen liikenneturvallisuussuunnitelma on valmistunut vuonna 2010. Liikenneympäristön parantamistoimenpiteiden toteutumista ei ole seurattu systemaattisesti ja toisaalta uusia toimenpidetarpeita on syntynyt. Edellisen suunnitelman valmistumisen jälkeen alueen kuntien liikenneturvallisuusryhmien toiminta on saatu aktiiviseksi. Nyt käynnistyvässä työssä on tavoitteena laatia Imatran seudun alueelle toteuttamismahdollisuuksiltaan realistinen ja sopivasti toimintaa ohjaava suunnitelma liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on löytää ne painotukset ja keinot, joilla seudun liikenneonnettomuuksien määrä saadaan tavoitteiden mukaiseen laskuun. Liikennekuolemien ja loukkaantumisten määrän vähentämisen ohella on tärkeää parantaa myös koettua liikenneturvallisuutta, joka vaikuttaa keskeisesti ihmisten elämänlaatuun. Tässä työssä, kuntien liikenneturvallisuusryhmien valmistelun pohjalta, keskiöön on nostettu kouluikäisten liikenneturvallisuus. Suunnittelun painopiste ei kuitenkaan sulje pois muiden ikä- ja liikkujaryhmien tärkeyttä ja osuutta suunnitelmatyössä.

Päättäjien sitouttaminen liikenneturvallisuustyöhön on erityisen tärkeää, jotta ymmärretään siihen käytettyjen resurssien tarpeellisuus. Yksi tärkeä osa suunnitelman laatimista on nykytila-analyysi, jonka tärkeä osa on asukkaille, koululaisille, hallintokunnille ja päättäjille suunnatut liikenneturvallisuuskyselyt.

Liikenneturvallisuussuunnitelman laatimisessa on mukana Imatran kaupunki, Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden kunnat sekä Kaakkois-Suomen ELY-keskus.

Suunnitelmatyötä ohjaa ohjausryhmä, jossa on kuntien ja ELY-keskuksen lisäksi edustus Liikenneturvasta, poliisista ja pelastuslaitoksesta. Työn rahoittavat seudun kunnat sekä Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Konsultin edustajina työhön osallistuvat Linea Konsultit Oy ja Ramboll Finland Oy.

Työ valmistuu 30.4.2019