
Asfaltoinnit alkavat toukokuun puolessa välissä
Katujen ja kevyenliikenteenväylien päällystystöihin on varattu tälle vuodelle miljoona euroa.
Asfaltoinnit alkavat viime vuoden aluesaneerauskohteiden viimeistelyillä
Vuoden 2024 aikana valmistuneiden aluesaneeraushankkeiden päällystystyöt suoritetaan Meltolan ja Vintterin alueilla.
— Työt käynnistyvät toukokuun puolessa välissä ja katujen asukkaita tiedotetaan töiden alkamisesta erikseen, sanoo infrarakennuttaja Konsta Toikka Mitralta.
Vintterissä asfaltoidaan Kinoskuja, Tuiskukuja, Lumikuja, Huurrekuja, Kirsikuja ja Routakatu.
Meltolassa viimeistellään seuraavat kadut:
• Sompakatu
• Lampsiinkatu
• Rekikatu
• Kelkkakuja
• Suitsikuja
• Myllymiehenkatu klv
Toukokuussa asfaltoidaan Meltolan Valjaskadun loppupää. Osalla Valjaskatua on kesällä vielä työmaaliikennettä, joten kokonaan katu päästään asfaltoimaan joko syksyllä tai ensi keväänä, riippuen aluesaneerauksen etenemisestä.
Muita asfaltoitavia katuja ovat Ivonniemessä Oikosulku ja Saarlammella Koivuniementien pää.
Asfaltoitavat kevyenliikenteenväylät
Kevyenliikenteenväylien pintauksia parannetaan vuoden 2025 aikana yhteensä 2 550 metrin matkalta. Asfaltoitavat kevyenliikenteen väylät ovat:
• Korvenkannantie – Paajalankatu
• Vuoksenniskan koulukeskus – Temppelinkatu
Asfaltointiohjelman muut kohteet
Urapaikkaukset ja valuasfaltoinnit toteutetaan toukokuun aikana.
Karhumäenkadulla ja Helsingintiellä tullaan korjaamaan liikenneympyröiden asfaltoinnit. Myös Korvenkannantien silta saa uutta pintaa tänä kesänä. Aikataulu edellä mainituille töille tarkentuu vielä ja niistä tiedotetaan erikseen.
Asfaltointiohjelma kattaa pintaukset, urapaikkaukset ja sekoitusjyrsinnät eri puolilla kaupunkia. Työhön sisältyvät myös tarvittavat pohjatyöt, kaivojen kansien korotukset sekä kadun kuivatusratkaisut, joiden avulla pinnoitteiden kestävyys ja käyttöikä pyritään maksimoimaan.
Katumerkintöihin on alustavasti varattu 50 000 €, ja näiden töiden kohdelista tarkentuu alkukesän aikana.
Asfaltointiohjelman tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta, liikenteen sujuvuutta ja katuverkoston yleiskuntoa.
Lisätietoja:
infrarakennuttaja Konsta Toikka, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, konsta.toikkamitra.fi (konsta[dot]toikka[at]mitra[dot]fi), p. 05 235 2829
kaupungininsinööri Väinö Juvakka, Imatran kaupunki, vaino.juvakkaimatra.fi (vaino[dot]juvakka[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2996
Asfaltointiohjelman lisäksi asfaltoidaan alkukesän aikana, Imatranajoihin mennessä, mahdollisesti joitakin osuuksia Pietarintiestä.
Kirjoita kommentti