Tarkastuslautakunta 2009-2012 |
§ 7 |
17.05.2010 |
Kaupunginvaltuusto |
§ 50 |
07.06.2010 |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2009
1938/02/02/02/2010
TARLTK § 7
Kuntalain 71 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.
Tarkastuslautakunnalle on toimitettu Imatran kaupunginhallituksen hyväksymä tilinpäätös vuodelta 2009, jossa on esitetty kaupunginhallituksen antama raportti tavoitteiden saavuttamisesta.
Arviointikertomukseen on koottu kuntalain tarkoittaman arvioinnin tulokset tarkastuskaudelta ja arviointikertomus saatetaan valtuuston käsittelyyn yhdessä tilintarkastuskertomuksen kanssa.
Lautakunnalle on toimitettu ehdotus arviointikertomukseksi.
Ehdotus:
Tarkastuslautakunta päättää jättää valtuustolle arviointikertomuksen kuntalain 71 §:n tarkoittamana arviointina valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.
Päätös:
Hyväksyttiin. Tarkastuslautakunnan sihteeri oikeutetaan tekemään arviointikertomukseen mahdollisia teknisiä oikaisuja.
________________________________
KV § 50
Arviointikertomus on lähetetty erillisenä asiakirjana valtuutetuille 20.5.2010.
Ehdotus:
Kaupunginvaltuusto päättää käsitellä arviointikertomuksen.
Asian käsittelyn aluksi puheenjohtaja ehdotti, että esityslistan asioita 4, 5 ja 6 (§ 50-52) koskevat esittelypuheenvuorot ja keskustelu käydään yhdistettynä, jonka jälkeen kukin asia käsitellään erikseen.
Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tämän jälkeen esittelypuheenvuoron pitivät tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Antti Jarva, tilintarkastaja Ulla-Maija Lakonen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anu Urpalainen, kaupunginjohtaja Pertti Lintunen ja talousjohtaja Kai Roslakka sekä valtuuston 1. varapuheenjohtaja Ismo Pöllänen.
Esittelypuheenvuorojen jälkeen pidettiin ryhmäpuheenvuorot seuraavasti: SDP (Paavo Sihvonen, KOK (Pia Rantanen), PS (Arto Siitonen), KESK (Ismo Harju), VIHR (Ritva Kärmeniemi) ja VAS (Anssi Piirainen).
Keskustelussa puheenvuoroja käyttivät valtuuston 2. varapuheenjohtaja Heikki Luukkanen ja valtuutettu Anssi Piirainen.
Päätös:
Puheenjohtaja totesi keskustelun päätyttyä, että arviointikertomus on tullut käsiteltyä.
Arviointikertomus on liitetty sisäisen tarkastuksen arkistoon.
___________________