Tekninen lautakunta |
§ 31 |
16.03.2010 |
Asemakaavan muutos 1010 kaupunginosassa 10, Mansikkala
1177/10/02/03/2009
TELA § 31
Valmistelu: Kaavoitus ja yleissuunnittelu 26.2.2010 /
Vuokko Jääskeläinen:
Asemakaava-alueen määrittely:
Kaupunginosa 10, Mansikkala, korttelin 30 osaa sekä puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos.
Kaava-alue sijaitsee Paajalan asuntoalueella, Salamakujan päässä.
Asemakaavan muutoksella on mahdollistettu erillispientalotontin laajentuminen viereiselle puistokaistaleelle.
Kaava-alueen pinta-ala on 0,103 ha ja sen omistaa Imatran kaupunki.
Kaava-alueen tonttijako on sitova.
Muutos on ollut yleisesti nähtävänä 28.1. - 10.2.2010. Nähtävilläolosta on kuulutettu kunnallisessa ilmoituslehdessä Uutisvuoksessa ja kaupungin ilmoitustaululla 27.1.2010. Kaupungin ulkopuolella olevalle asianosaiselle kuulutus on postitettu 20.1.2010. Muistutuksia muutosta vastaan ei ole tehty.
Asemakaavakartta ja -selostus 1010/27.11.2009 ovat esityslistan liitteenä.
Koska kaavamuutos ei ole vaikutukseltaan merkittävä, asemakaavan hyväksyy tekninen lautakunta. Muiden kuin vaikutuksiltaan merkittävien asemakaavojen hyväksymisestä päättää tekninen lautakunta perustuen Imatran kaupungin hallintosäännössä määriteltyyn teknisen lautakunnan päätösvaltaan (6. luku 43 § kohta 2).
Liitteet 6
Vt. kaavoituspäällikön esitys:
Asemakaavan muutos 1010 kaupunginosassa 10, Mansikkala, hyväksytään.
Koska asemakaavan muutos on pääasiallisesti hakijan yksityisen edun vaatima ja maanomistaja on itse sitä pyytänyt, peritään hakijalta maankäyttö- ja rakennuslain 59 §:n perusteella kaavan laatimisesta sekä sanomalehtikuulutuksista aiheutuvat kustannukset.
Kaupungininsinöörin ehdotus:
Vt. kaavoituspäällikön esitys hyväksytään.
Päätös:
Hyväksyttiin.
_____________________________