Tekninen lautakunta |
§ 19 |
23.02.2010 |
Vuoksen venepaikkojen hoidon periaatteet
1625/10/03/01/2010
TELA § 19
Valmistelu: Kaupunkirakenne ja kunnallistekniikka 11.2.22010/
Hannu Ojala
Kaupungin omistamalla maalla Vuoksen varrella on noin 170 venepaikkaa, joiden vuokrauksen, valvonnan ja kunnostuksen kaupunki hoitaa. Venepaikkoja on Ritikanrannassa, Sienimäellä ns. omenapuutarhan kohdalla, Varpasaaressa, Itä-Siitolassa ja Mellon lahdella. Lisäksi Vuoksen rannoilla on useita luvattomasti sinne tuotuja veneitä.
Venepaikkojen hoito on vastuutettu aluekunnossapidolle, joskin venepaikkojen vuokrauksen ja laskutuksen hoitaa Hellevi Mankki kaupunkirakenne- ja kunnallistekniikkavastuualueelta.
Vuositasolla venepaikkojen vuokraukseen ja valvontaan kuluu työaikaa noin kaksi kolme viikkoa. Venepaikkavuokrat Vuoksen osalta ovat noin 3000 €/ vuosi. Lisäksi kuluja tulee mm. venepaikkojen kunnostuksesta sekä prikkojen ostosta, jotka annetaan venepaikan vuokranneille.
Kaupunki on neuvotellut Vuoksen venepaikkojen hoidon antamista Vuoksen Lautturi Oy:lle, joka on ilmaissut kiinnostuksensa asiaan .
Etuna tästä nähdään kaupungin niukkojen henkilöstöresurssien käyttö ns. ydintehtäviin sekä myöskin yrittäjän paremmat mahdollisuudet kehittää Vuoksea matkailullisesti. Lisäksi ko. toiminta soveltuu hyvin yrittäjän toimintakonseptiin, koska Varpasaaressa, jossa yritys toimii, on sekä kaupungin että yrittäjän omia venepaikkoja.
Yrittäjällä on resursseja lisätä venepaikkoja kysyntää vastaavasti sekä kunnostaa niitä paremmin nykyajan vaatimuksia vastaaviksi.
Lisäksi yrittäjä voi valvoa koko Vuoksen ranta-aluetta ja ilmoittaa luvattomasta veneiden pidosta kaupungille, joka voi siirtää veneet pois.
Yrittäjän kanssa tehdään erillinen sopimus, mutta periaatteessa yrittäjä hoitaa kaikki Vuoksen venepaikkojen vuokraukseen liittyvät tehtävät, kunnostaa venepaikat sekä mahdollisesti rakentaa lisää paikkoja kaupungin kanssa sovittaviin paikkoihin. Yrittäjä saa venepaikoista tulevat vuokrat kokonaisuudessaan itselleen.
Venepaikkojen hinta ei nouse tänä vuonna , nykyisin venepaikan hinta on 26 €/kpl rakennetuilta paikoilta ja 13 €/kpl rakentamattomilta paikoilta. Mikäli venepaikkojen hintaa on tarvetta lähi vuosina korottaa mm. niiden korjaus- ja rakentamiskustannusten vuoksi, toimittaa yrittäjä niihin liittyvät laskelmat kaupungin tarkistettavaksi ennen taksankorotusta.
Maankäyttöpäällikön esitys:
Vuoksen venepaikkojen hoidon periaatteet hyväksytään edellä esitetyn mukaisesti.
Aluekunnossapito velvoitetaan tekemään ko. periaatteiden mukainen vuokrasopimus Vuoksen Lautturi Oy:n kanssa ja tuomaan ko. sopimus tiedoksi tekniseen lautakuntaan ennen toiminnan siirtämistä yrittäjälle.
Kaupungininsinöörin ehdotus:
Maankäyttöpäällikön esitys hyväksytään.
Päätös:
Hyväksyttiin.
__________________________