Tekninen lautakunta |
§ 17 |
23.02.2010 |
Nab Labs Oy:n tarjous vesilaitosvesien näytteenotosta ja analysoinnista vuosille 2010 - 2012 ja optio vuosille 2013 - 2014
1600/02/08/00/2010
TELA § 17
Valmistelija: Imatran Vesi 8.2.2010 / Jouko Varis
Kesällä 2009 Imatran seudun ympäristötoimessa käytiin ympäristötoimen kokoonkutsumana neuvottelu, jossa olivat läsnä Imatran Veden ja Ruokolahden vesilaitoksen edustajat. Neuvotteluun oli kutsuttu ympäristötoimen toimesta myös Rautjärven ja Parikkalan vesilaitosten edustajat, joilla ei ollut mahdollisuutta osallistua em. neuvotteluun. Neuvottelun tarkoitus oli sopia Imatran, Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan vesilaitosvesien näytteenoton- ja analysoinnin kilpailuttamisen järjestämisestä yhdessä näiden neljän Imatran seudun vesilaitoksen kanssa.
Ympäristötoimi piti tärkeänä, että Imatran seutukunnalla säilyisivät
laboratoriopalvelut. Tällä on ympäristötoimen mielestä suuri merkitys työn järjestelyjen ja kuljetuslogistiikan kannalta. Paikallisen laboratorion palvelujen merkitys korostuu erityisesti kriisitilanteissa, jolloin vesinäytteet pitää saada nopeasti laboratorioon analysoitavaksi tarvittaessa myös viikonloppuisin.
Syksyn aikana käydyissä Imatran seudun vesilaitosten yhteisneuvotteluissa sovittiin, että Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi ja Parikkala pyytävät neuvottelumenettelyllä yhteistarjouksen vesilaitosvesien näytteenotosta ja analysoinnista Imatralla toimivalta Nab Labs Oy:ltä. Tarjouksen tekemistä varten Nab Labs Oy:llä oli käytössä kaikkien em. neljän vesilaitoksen valvontatutkimusohjelmat.
Huomioitavaa on, että vesilaitoksia koskee erityisalojen hankintalaki. Erityisalojen hankintalain mukaan vesilaitosten ei tarvitse kilpailuttaa EU-kynnysarvon (387.000 €) alittavia hankintojaan.
Nab Labs Oy teki 11.12.2009 päivätyn tarjouksen vesilaitosvesien
näytteenotosta ja analysoinnista Imatran, Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan vesilaitoksille vuosille 2010 - 2012 ja option vuosille 2013 - 2014. Nab Labs Oy:n tarjous on liitteenä asiakirjoissa.
Ruokolahti pyysi tarjouksen vesilaitosvesien näytteenotosta ja analysoinnista myös Saimaan vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä. Ruokolahden maanrakennusmestari teki 12.1.2010 virkamiespäätöksen, jonka mukaan Ruokolahden kunnan vesihuoltolaitos valitsee valvontatutkimusohjelmansa ja tarjouspyynnön mukaisten vesianalyysien ja raportoinnin suorittajaksi Saimaan vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n.
Imatran, Rautjärven ja Ruokolahden vesilaitosten edustajat pitivät 21.1.2010 yhteisneuvottelun, jossa päätettiin pyytää Nab Labs Oy:ltä tarkennettu tarjous Imatran, Rautjärven ja Parikkalan vesilaitosvesien näytteenotosta ja analysoinnista vuosille 2010 - 2012 ja optiosta vuosille 2013-2014.
Nab Labs Oy:n 1.2.2010 päivätty tarkennettu tarjous on liitetty asiakirjoihin. Erona alkuperäiseen tarjoukseen analyysihintojen alennusprosentti tässä uudessa tarjouksessa Nab Labs Oy:n vuoden 2010 hinnaston mukaisiin hintoihin on 20 %, kun alennusprosentti alkuperäisessä tarjouksessa oli 15 %.
Parikkalan vesilaitoksen edustaja ilmoitti 5.2.2010, että Parikkalan vesilaitos pyytää vielä tarjouksen vesilaitosvesien näytteenotosta ja analysoinnista Saimaan vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä.
Rautjärven kunnan tekninen johtaja ilmoitti 8.2.2010, että Rautjärven vesilaitos on halukas tekemään Imatran Veden kanssa yhteisen sopimuksen Nab Labs Oy:n kanssa vesilaitosvesien näytteenotosta ja analysoinnista.
Tarjous on liitetty asiakirjoihin.
Vesihuoltopäällikön esitys:
Imatran Vesi tekee yhdessä Rautjärven vesilaitoksen kanssa sopimuksen Nab Labs Oy:n kanssa em. vesilaitosten vesilaitosvesien näytteenotosta ja analysoinnista vuosille 2010 - 2012 ja optiosta vuosille 2013 - 2014 Nab Labs Oy:n 1.2.2010 tekemän tarjouksen (Tarjous 9410 vs2 ) mukaisesti.
Kaupungininsinöörin ehdotus:
Vesihuoltopäällikön esitys hyväksytään.
Päätös:
Hyväksyttiin.
__________________________