Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 9 |
26.01.2010 |
Etelä-Suomen lääninhallituksen selvitys lastensuojelulain toimeenpanosta Etelä-Suomen läänin kunnissa
1514/05/02/09/2010
SOTEL § 9
Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Tiina Kirmanen
Etelä-Suomen lääninhallituksen selvitys "Suojeleeko laki lasta II" on jaettu sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenille listan ohessa.
Vuoden 2008 alussa tuli voimaan uudistettu lastensuojelulaki. Lastensuojelulain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Laki korostaa avohuollon tukitoimien, peruspalvelujen ja varhaisen puuttumisen ensi sijaisuutta. Uutena asiana lakiin tuli myös useita sosiaalitoimea velvoittavia määräaikoja sekä henkilöstön määrää ja pätevyyttä koskevia säännöksiä.
Suojeleeko laki lasta II –selvitys perustuu kunnille syys-lokakuussa 2009 tehtyyn kyselyyn. Selvitys on jatkoa edellisenä syksynä tehdylle selvitykselle. Selvityksen mukaan laki on Etelä-Suomen kunnissa osin toteutunut odotetusti ja osin ei.
Selvityksen mukaan lastensuojelulain toimeenpano on Imatralla hoidettu pääosin hyvin:
Pätevien sosiaalityöntekijöiden osuus on suurempi kuin läänin alueella keskimäärin (viisi kuudesta lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä on päteviä, heistä yksi virkavapaalla)
Moniammatillinen asiantuntijatyöryhmä on nimetty
Lastensuojeluilmoituksista on käsitelty 95 % säädetyssä 7 päivän määräajassa
Lastensuojelutarpeen arvioinneista 95 % toteutuu säädetyssä kolmen kuukauden määräajassa (45 % kunnista pystyy tekemään 90 % määräajassa)
Lain edellyttämät rekisterit on laadittu ja käytössä
Sijaishuollon valvonta toteutuu lain edellyttämällä tavalla
Kehittämisen kohteita:
Lastensuojelulain mukainen asiakassuunnitelma on tehty vain noin puolelle lastensuojelun asiakkaista. Asia on jo käsitelty lapsiperhesosiaalityön tiimissä. Todettiin, että kysymys on dokumentointikäytänteestä, eikä siitä että suunnitelmia ei ole tehty kaikille asiakkaille. Esimerkiksi tukiperhetyön suunnitelmia tai yhteistyösuunnitelmia päivähoidon kanssa ei ole effica-asiakastietojärjestelmään kirjattu asiakassuunnitelmaksi. Sijoitettujen lasten vanhempien asiakassuunnitelmia on tehty vähän, tosin tilanne on sama lähes kaikissa muissakin kunnissa. Asiakassuunnitelmien osalta kirjaamiskäytäntöä on muutettu niin, että kaikki tehdyt suunnitelmat kirjataan aina asiakassuunnitelmiksi. Sijoitettujen lasten vanhempien asiakassuunnitelmia tehdään aikaisempaa enemmän.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät ovat Imatralla korkeat (n. 65 asiakasta/työntekijä). Läänin kunnissa keskimääräinen asiakasmäärä työntekijää kohti vaihtelee n. 25 – 100 välillä. Lastensuojelulaissa ei säädetä asiakasperheiden määrää. Kohtuullisena sosiaalityöntekijäkohtaisena asiakasperhemääränä voidaan Talentian ja Lastensuojelun Keskusliiton kannanoton mukaan pitää noin 25 perhettä. Asiakasmäärän rajaaminen lähemmäs suosituksia edellyttää yhteistyötä yli vastuualueiden ja toimialojen. Lastensuojelun sosiaalityö keskittyy hoitamaan niitä tehtäviä, joita muut tahot eivät voi hoitaa: lastensuojelutarpeen selvitys, lastensuojelulain mukaiset avohuollon tukitoimet, huostaanotot, sijaishuolto ja jälkihuolto. Tärkeää on, että "kevyemmän" tuen tarpeessa olevat perheet saavat oikea-aikaisesti riittävää apua muissa palveluissa erityisesti terveydenhuollossa, päivähoidossa ja koulussa. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen kokonaisuutta kehitetään monialaisessa nk. lapsiperheiden hyvinvointikeskus –prosessissa, josta vastaa työryhmä Tiina Kirmanen, Ulla Laine, Jaana Peltola ja Jaana Behm.
Sosiaalipalvelujohtajan esitys (TKi):
Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee tiedoksi Etelä-Suomen lääninhallituksen selvityksen "Suojeleeko laki lasta II" ja sosiaalitoimen selvityksen johdosta toteuttamat toimenpiteet.
Stj:n ehdotus (TKo):
Hyväksytään sosiaalipalvelujohtajan esitys.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
___________________