Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 5 |
26.01.2010 |
Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirjojen tarkastaminen ja yleisesti nähtävilläolo sekä lautakunnan alaisen henkilökunnan päätösten nähtävilläolo
SOTEL § 5
Valmistelija: Talousjohtaja Lea Markkanen
Imatran kaupungin hallintosääntö (1.1.2009) pöytäkirjan laatimisesta todetaan seuraavaa:
"Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä.
Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä on erikseen ilmoitettu."
Sosiaali- ja terveystoimessa on käytäntönä ollut, että lautakunnan ja yksilöasiainjaoston pöytäkirjat on tarkastettu seuraavassa kokouksessa ja lautakunnan pöytäkirja on ollut nähtävillä seuraavan kokouksen jälkeisenä perjantaina virka-aikana huoneessa 202.
Lautakunnan alaisen henkilökunnan tekemät päätökset ovat olleet samanaikaisesti nähtävänä lautakunnan pöytäkirjojen kanssa.
Stj:n ehdotus (TKo):
Sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä yksilöasiainjaoston pöytäkirjat tarkastetaan seuraavassa kokouksessa, ellei jonkin asian osalta toisin päätetä.
Lautakunnan tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä seuraavan kokouksen jälkeisenä perjantaina virka-aikana kaupungintalolla huoneessa 202. Jos nähtävilläolopäivä on pyhäpäivä tai muu siihen verrattava päivä, nähtävilläolo tapahtuu seuraavana työpäivänä.
Lautakunnan alaisen henkilökunnan tekemät päätökset ovat samanaikaisesti nähtävillä lautakunnan pöytäkirjojen kanssa.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
___________________