| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaupunkisuunnittelujaosto |
§ 26 |
15.09.2009 |
Lausunto laajakaistaverkon suunnittelusta
KSUUNJST § 26
Valmistelija Sirkku Sarlomo:
Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut tavoitteeksi, että vuoteen 2015 mennessä lähes kaikki (yli 99 % väestöstä) vakinaiset asunnot sekä yritysten ja julkishallinnon vakinaiset toimipaikat ovat enintään kahden kilometrin etäisyydellä 100 Mbit/s yhteyden mahdollistavasta valokuitu- tai kaapeliverkosta. Suunnitelman mukaan taajamiin teleyritykset rakentaisivat nopeat yhteydet markkinaehtoisesti (95 % väestöpeitto). Taajamien ulkopuolelle yhteydet rakennettatisiin osaksi julkisella tuella. Ministeriö arvioi kustannuksiksi 200 milj. euroa. Kustannukset on suunniteltu jaettavaksi tasan valtion, teleyritysten ja kuntien kesken. Kuntien osuuteen olisi mahdollista hakea Eu-rahoitusta. Ministeriö on velvoittanut liitot laatimaan syyskuun 2009 loppuun mennessä suunnitelman hankkeen toteuttamisesta. Etelä-Karjalan liitto pyytää kuntien lausuntoa asiasta 15.9.2009 mennessä. Etelä-Karjalan liiton kanssa on sovittu, että Imatran kaupungin alustava lausunto toimitetaan 15.9.2009 kaupunkisuunnittelujaoston käsittelyn jälkeen ja päätetty lausunto kaupunginhallituksen 21.9.2009 käsittelyn jälkeen.
Sosiaali- ja terveystoimen lausunto laajakaista verkon suunnittelusta 18.8.2009:
Sosiaali- ja terveystoimesta on pyydetty lausunto laajakaistaverkon suunnittelusta. Suunnittelun tavoitteena on rakentaa koko Suomeen valokuituverkko siten, että vuoteen 2015 mennessä 99 % talouksista on 100 Mb yhteystarjonnan piirissä.
Tavoite on kunnianhimoinen, mutta lienee saavutettavissa mikäli siihen varataan riittävät voimavarat. Sosiaali- ja terveysalan tämänhetkiset asiakkaille tarkoitetut sähköiset palvelut on suunniteltu niin, että ne toimivat nykyisin käytössä olevilla laajakaistayhteyksillä.
Sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöiden käyttöön tarkoitettuja sähköisiä palveluita ja toimintatapoja varmasti kehitetään ja laajennetaan aivan kuten asiakkaille ja kuntalaisille tarkoitettuja palveluitakin. Kotiin vietävien sähköisten palveluiden esteenä ei tätä nykyä ole tiedonsiirron nopeus, vaan pikemminkin eri asiakasryhmille sopivat palvelut, palveluiden hyväksyttävyys asiakkaiden taholta, tietosuoja ja rahoitus.
Teknisen toimen lausunto 16.7.2009:
Mikäli liikenne- ja viestintäministeriön kaavailema laajakaistaverkosto katsotaan tarpeelliseksi, antaa tekninen toimi valokuituverkon suunnittelua varten tarvittavan paikkatietoaineiston ja yhteistyössä teleyritysten ym. toimijoiden kanssa varmistaa verkon toteuttamismahdollisuudet ja osoittaa kaapelin tarkan sijainnin katu- ja yleisillä alueilla. Kunnallistekniikan verkostojen suunnittelussa ja asemakaavoja laadittaessa huomioidaan tarvittavat varaukset valokuitukaapeleille. Kunnallistekniikan verkostoja rakennettaessa huomoidaan mahdollisesti samanaikaisesti rakennettava valokuitukaapeliverkko, mutta valokuitukaapelin rakentamiseen ei teknisellä toimella ole osoitettavissa rahoitusta. Vesihuoltoverkostoa ollaan laajentamassa osuuskuntana Kymälahteen ja Viraskorpeen vuoteen 2012 mennessä. Mahdollisen valokuitukaapelin rakentaminen noille alueille olisi järkevää ajoittaa samaan yhteyteen.
Tietohallintopäällikkö Matti Ohvon lausunto 10.9.2009:
Kyseessä on Liikenne- ja viestintäministeriön hanke, jonka tarkoituksena on hankkia laajakaistayhteydet valokaapeliteitse lähes kaikkiin Suomen kiinteistöihin, aivan syrjäisimpiä ja yksinäisimpiä asumuksia lukuun ottamatta. Valokaapeli on tarkoitus vetää vähintään kahden kilometrin päähän kaikista asumuksista ja loppumatka jäisi asukkaan halutessaan kustannettavaksi.
Kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 200 miljoonaa euroa. Sitä ei ole mitenkään laskettu, vaan kyseessä on puhdas arvio. Valtio maksaisi kolmanneksen, teleoperaattoreiden toivotaan maksavan kolmanneksen ja loppuosan maksumiehiksi halutaan kuntien sitoutuvan.
Esitän Imatran kaupungin lausunnoksi laajakaistaverkon suunnitteluun seuraavaa:
Kaupunki luovuttaa kartta-aineiston kyseisistä alueista. Karttoihin on merkitty vakituinen ja vapaa-ajan asutus. Vakituisia asukkaita alueella on n. 300.
Tarkempaa kaapelointisuunnitelmaa ja kustannusarviota ei käytettävissä olevilla tiedoilla ole mahdollista laatia. Kaapelointi voitaneen hoitaa kuitenkin tielinjoja seuraamalla.
Jäppilänniemen osalta kannattaa odottaa tekeillä olevan vesiosuuskunnan suunnitelmia, koska valokaapelin voisi sijoittaa samaan kaivantoon.
Imatran kaupunki ei voi sitoutua rahallisesti hankkeeseen, jonka lopullisista kustannuksista tai operaattoreiden sitoutumisesta ei ole mitään tietoa. Myöskään asukkaiden halukkuutta liittyä tähän verkkoon ei ole millään lailla tutkittu eikä loppukäyttäjälle koituvia kustannuksia ole voitu eikä voida arvioida tässä vaiheessa.
Tekniikka kehittyy varsin nopeasti ja monenlaisia kehitelmiä esim. mobiliteettiin liittyen on tekeillä.
Liite:
Kartat tukikelpoisen alueen ulkopuolelle jäävästä vakituisesta ja
vapaa-ajan asutuksesta.
Kj:n ehdotus:
Kaupunkisuunnittelujaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Imatran kaupunki antaa Etelä-Karjalan liitolle laajakaistaverkon suunnittelusta tietohallintopäällikkö Matti Ohvon esittämän lausunnon.
Päätös:
Hyväksyttiin.
_____________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |