Tarkastuslautakunta 2005-2008 |
§ 5 |
14.05.2009 |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2008
TARLA § 5
Kuntalain 71 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.
Tarkastuslautakunnalle on toimitettu Imatran kaupunginhallituksen hyväksymä tilinpäätös vuodelta 2008, jossa on esitetty kaupunginhallituksen antama raportti tavoitteiden saavuttamisesta.
Arviointikertomukseen on koottu kuntalain tarkoittaman arvioinnin tulokset tarkastuskaudelta ja arviointikertomus saatetaan valtuuston käsittelyyn yhdessä tilintarkastuskertomuksen kanssa.
Tarkastuslautakunta valmistelee arviointikertomusta työkokouksessaan 13.5, jonka jälkeen tarkastuslautakunnalle jaetaan ehdotus lopulliseksi arviointikertomukseksi.
Ehdotus:
Tarkastuslautakunta päättää jättää valtuustolle arviointikertomuksen kuntalain 71 §:n tarkoittamana arviointina valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.
Päätös:
Hyväksyttiin.
________________________________