Toimielimet | Kasvatus- ja opetuslautakunta | Pöytäkirja 02.12.2008

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 02.12.2008 Pykälä 60



Kasvatus- ja opetuslautakunta
§ 60
02.12.2008

 

Oppilaaksiottamisen perusteet perusopetuksessa

 

KAOPLA § 60
Kaupunginvaltuuston päätöksen (§ 45 / 2.6.2008) mukaisesti kolme kouluyksikköä tullaan sulkemaan lähivuosina. Tällöin oppilasvirtojen tulee ohjautua ennalta mietityllä tavalla, jotta jäljelle jääneet koulut ovat toiminnallisesti järkevän kokoisia.

 

Toimialajohtaja Jussi Virsunen asettama (Kasvatus, opetus- ja kulttuuritoimen johtosääntö 1.7.2006 § 5) työryhmä valmisteli oppilaaksiottoalueita syksyllä 2006. Sama työryhmä lisättynä Leena Vaittisella jatkoi uutta työskentelyään syksyllä 2008.

 

Työryhmän puheenjohtajana toimi Arto Sikiö ja jäseninä Raija Filpus, Irma Hujanen, Marja-Liisa Kurvinen, Eeva-Kaisa Liukkonen, Aapo Ropponen, Milla Valkonen ja Leena Vaittinen.

 

Raportti on nähtävillä kokouksessa.

 

Työryhmä on tehnyt seuraavat esitykset oppilaaksiottamisen perusteiksi:

 


Yleistä

 

 

 

 

 

 

 

 

Kosken koulun Teppanalan toimipiste suljetaan 1.8.2009

 

 

 

 

Tainionkosken koulun ainemuotoisen opetuksen yksikkö

suljetaan 1.8.2011

 

 

 

rajana on sähkölinja eli Onnelan alue siirtyy Kosken koulun alueeseen

 

 

Kosken koulun Sienimäen toimipiste suljetaan 1.8.2013

 

 

 

 

 

Toimialajohtajan ehdotus:


Lautakunta hyväksyy työryhmän ehdotukset oppilaaksiottamisen pe-


rusteiksi 1.8.2009 alkaen sekä hyväksyy linjaukset oppilasjärjeste-


lyistä rakennemuutosten yhteydessä.

 

Päätös:

Hyväksyttiin.

 


__________________


 




©