Poistuminen | Toimielimet | Kasvatus- ja opetuslautakunta | Pöytäkirja 11.03.2008 | Avaa haku

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 11.03.2008 Pykälä 12



Kasvatus- ja opetuslautakunta
§ 12
11.03.2008

 

Alueellisten pienluokkien kehittämistyöryhmän raportti sekä oppilasvalintakriteerit

 

KAOPLA § 12


Koulutuslautakunta on käsitellyt 13.6.2006 § 45 alueellisten pienluokkien perustamista erityistä tukea tarvitseville 1-2 -luokkien oppilaille 1.8.2007 lukien.

 

"Imatran kasvatus- ja opetustoimen tavoitteena on sijoittaa 1-2 luokkien oppimisvaikeuksista, kypsymättömyydestä yms. syystä erityistä tukea tarvitsevat oppilaat lähikouluun. Varhaisen puuttumisen, tehostettujen tukitoimien ja pienryhmän avulla voidaan jopa estää myöhempi erityisopetussiirto.

 

Erityisopetuksen kehittämisryhmä on linjannut, että luokkamuotoinen erityisopetus keskitetään tulevaisuudessa Vuoksenniskan kouluun ja Tainionkosken kouluun. Näin myös luokkamuotoisessa erityisopetuksessa olevilla oppilailla on mahdollisuus yhtenäiseen peruskouluun.

 

Erityisopetuksen kehittämisryhmä esittää, että 1-2 luokkien erityisiä tukitoimia tarvitseville oppilaille perustetaan alueelliset pienluokat ( 4 kpl) 1.8.2007 lähtien.

 

1.8.2007 alkaen vain dysfasialapsille tarkoitetut erityisryhmät poistuvat.

 

Muutos ei aiheuta taloudellisia lisäkustannuksia, vaan tarvittava resurssi saadaan järjestelemällä nykyiset ryhmät uudelleen. Muutos voi tuoda hivenen säästöä mm. kuljetuskustannuksiin, kun 1-2 -luokan oppilaat eivät enää sijoitu luokkamuotoiseen erityisopetukseen."

 

Lautakunnan päätöksen mukaisesti Imatralla käynnistettiin lukuvuodesta 2007-2008 alkaen alueelliset pienluokat. Alueellisten pienluokkien toiminnan kehittämistä varten on perustettu työryhmä. Työryhmä on saanut raporttinsa valmiiksi 20.2.2008. Raportissa on myös esitetty kriteerit oppilasvalinnoille alueellisiin pienluokkiin.

 

Raportti lähetetään lautakunnan jäsenille esityslistan mukana.

 

 

Toimialajohtajan esitys:

Kasvatus- ja opetuslautakunta

 

1. merkitsee alueellisten pienluokkien kehittämistyöryhmän raportin tietoonsa saatetuksi ja

 

2. hyväksyy alueellisten pienluokkien oppilasvalintakriteerit työryhmän esityksen mukaisina.

 

Päätös:
Hyväksyttiin.

 

___________________

 




©