Poistuminen | Toimielimet | Ympäristö- ja rakennusvalvontalautakunta | Pöytäkirja 10.04.2007 | Avaa haku

Ympäristö- ja rakennusvalvontalautakunta
Pöytäkirja 10.04.2007 Pykälä 63



Ympäristö- ja rakennusvalvontalautakunta
§ 63
10.04.2007

 

Lausunto Imatran kaupungin Meltolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemuksesta

 

1816/72/721/2007

 

YMPRAKLA § 63
Itä-Suomen ympäristölupavirasto pyytää 30.4.2007 mennessä Imatran kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen lausuntoa Imatran kaupungin Meltolan jätevesienpuhdistamon ympäristölupahakemuksesta. Ympäristölupahakemus koskee nykyisen Meltolan jätevedenpuhdistamon toiminnan jatkamista Riikolankatu 18:ssa, tontilla nro 15-77-1 Imatran kaupungissa.

 

Puhdistamolla käsitellään Imatran ja Joutsenon kaupunkien sekä Ruokolahden ja Rautjärven kuntien alueelta johdettuja yhdyskuntajätevesiä (yhteensä noin 34 000 asukkaan jätevedet).

 

Lisäksi puhdistamossa puhdistetaan noin 6000 m3 sakokaivolietteitä vuodessa.

 

Jätevedet puhdistetaan biologis-kemiallisesti aktiivilietepuhdistamossa. Saostusaineena käytetään ferrosulfaattia. Puhdistamolla syntyvä jätevesiliete sakeutetaan ja kuivataan lingolla. Kuivattu liete (noin 3000 t/a) kuljetetaan Joutsenon Kukkuroinmäen jätekeskukseen kompostoitavaksi.

 

Puhdistetut jätevedet johdetaan Vuokseen. Jätevesipäästöt ovat olleet vuonna 2005 keskimäärin 7 kg fosforia, noin 300 kg typpeä, 70 kg BHK7ATU (biologinen hapenkulutus) ja 100 kg kiintoainetta vuorokaudessa. Jäteveden määrä on ollut vuonna 2005 keskimäärin 15 200 m3 /vrk.

 

Nykyiset lupaehdot on annettu fosforille < 1,5 mg/l, Biologiselle hapenkulutukselle < 17,5 mg/l ja puhdistusteho > 80%. Lupaehdot ovat viime vuosina alittuneet selvästi.

 

Nykyinen jätevedenpuhdistamo on toiminut hyvin, eikä suurimittaiselle laitoksen saneeraukselle ole tarvetta. Laitosta on huollettu ja pidetty kunnossa säännöllisesti. Tulevilla kunnossapitotoimilla pyritään laitoksen toimintatehoa parantamaan entisestään.

 

Ympäristölupahakemuksen liitteenä on Jätevesien käsittelyn ratkaisumallit. Yleissuunnitelma. Osaraportti III. Lappeenrannan ja Imatran kaupungit. (Suunnittelukeskus Oy 21.10.2004). Sisältää Imatran puhdistamon Osa I.

 

Hakemuksessa on arvioitu, että puhdistamon vaikutus vesistöön on pieni tai merkityksetön, koska jätevedet laimentuvat Vuoksen suureen virtaamaan. Vaikutus näkyy jätevesien purkupaikan lähellä veden hygieenisen laadun heikentymisenä. Vuoksen veden laatu on yleisluokitukseltaan hyvä. Uusiksi lupaehdoiksi hakemuksessa esitetään fosforin osalta < 0,7 mg/l ja puhdistustehoksi >90 %, biologisen hapenkulutuksen osalta < 10 mg/l ja puhdistusteho > 90 %. Hakemuksessa ei ole esitetty typenpoistoa Meltolan puhdistamolle. Hakija on katsonut, että Vuoksessa on niin suuri virtaama, että typpipitoisuudella ei ole merkitystä Vuoksen veden laatuun. Rehevöitymisen rajoittavana tekijänä on Vuoksessa fosfori, joten typen poistaminen ei vaikuttaisi Vuoksen rehevyystasoon.

 

Puhdistamon toiminnan melusta ei aiheudu ympäristön asutukselle terveydellistä haittaa, äänet saattavat kuitenkin vähentää asumisviihtyvyyttä. Jäteveden esikäsittelystä ja lietteen käsittelystä voi aiheutua vähäisiä hajuhaittoja puhdistamon lähiasutukselle.

 

Hakemusasiakirjat nähtävillä Imatran kaupungin kirjaamossa ja kokouksessa.

 

Ympäristönsuojelupäällikön esitys:

 

Imatran ympäristö- ja rakennusvalvontalautakunta antaa Itä-Suomen ympäristölupavirastolle Imatran kaupungin Meltolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemuksesta seuraavan lausunnon:

 

Meltolan jätevedenpuhdistamo sijaitsee lähellä olemassa olevaa asuinaluetta ja yhtä lähelle on tulossa uusi juuri kaavoitettu asuinalue. Näiden kohteiden läheisyys on huomioitava puhdistamon toiminnassa, siten että hajuhaittoja ei asuinalueella esiintyisi.

 

Asuinalueiden turvallisuus on myös huomioitava Riikolankatua puhdistamolle kulkevan raskaan liikenteen osalta. Riikolankatua pitkin ja sen ylitse kulkee lasten koulureitti ja raskas liikenne aiheuttaa nykyisellään vaaratilanteita.

 

Häiriötilanteita, jolloin jätevesiä pääsee puhdistamattomana vesistöön, esiintyy mm. pumppaamoilla jonkin verran. Ne saattavat aiheuttaa näkyviä joskin lyhytaikaisia vaikutuksia paikallisesti. Häiriötilanteet verkostossa, pumppaamoilla ja puhdistamolla on pyrittävä ennaltaehkäisemään ja niihin on varauduttava siten, että häiriön kesto jää mahdollisimman lyhyeksi.

 

Jätevedenpuhdistamon purku tapahtuu Vuokseen vajaa 2 km Imatran kosken alapuolella. Koko kosken alapuolinen alue valtakunnan rajalle saakka on suosittua virkistyskalastusaluetta. Vuoksen kalaveden hoito tulee huomioida lupaa myönnettäessä.

 

Vs. toimialajohtajan ehdotus:

 


Hyväksytään ympäristönsuojelupäällikön esitys.

 

Päätös:
Hyväksyttiin.

 

 

 




©