Kasvatus- ja opetuslautakunta |
§ 13 |
13.02.2007 |
Kasvatus- ja opetuspalveluiden talousarvion sitovuustason päätösvallan siirtäminen viranhaltijoille
KAOPLA § 13
Valmistelija Tuula Salovuori
Talousarvio on kaupunginvaltuuston hyväksymä sitova ohje kaupunginhallitukselle, lautakunnille, viranhaltijoille ja työntekijöille. Tilivelvollisten on huolehdittava siitä, että myönnetyt määrärahat riittävät tavoitteiden saavuttamiseen.
Tilivelvollisia ovat kaupunginhallituksen ja lautakuntien jäsenet ja esittelijät sekä edellä mainittujen toimielinten alaisuudessa toimivien luottamushenkilöelinten jäsenet ja esittelijä, vastuualueiden esimiehet.
Kasvatus-, opetus- ja kulttuuritoimen johtosääntö määrittelee toimintojen vastuuhenkilöt. Kunkin toiminnan vastuuhenkilön tulee olla selvillä jäljellä olevien määrärahojen riittävyydestä. Määrärahan muutosesitysten yhteydessä on selvitettävä myös toimintaa koskevien tavoitteiden toteutumisesta. Lähtökohtana talousarvion muuttamiselle on ettei talousarvioon tehdä nettolisäyksiä talousarviovuoden aikana.
Toimialakohtaiset toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Valtuustoon nähden sitova määräraha on vuoden 2007 talousarviossa toimialan toimintakate (nettomenot).
Kaupunginvaltuusto päättää sitovan määrärahan ylittymisestä ja sitovien tavoitteiden alittumisesta. Kaupunginhallitus päättää sille erikseen talousarvion käyttöohjeissa määrättyjen määrärahojen ja rahamäärien käytöstä.
Lautakunnat päättävät omilla toimialoillaan käyttötalousosan rahamäärien välisistä siirroista, kun muutos ei aiheuta toimialan toimintakatteen ylittymistä. Lautakunnalla on oikeus siirtää sitovuustason päätösvaltaa alaisilleen viranhaltijoille.
1.7.2006 voimaan tulleen kasvatus-, opetus- ja kulttuuritoimen johtosäännön mukaan kasvatus- ja opetuslautakunnan alaiset vastuualueet ovat Tainionkosken alue, Vuoksenniskan alue, Imatrankoski-Mansikkala alue ja Kosken alue sekä Lukiokoulutus. Kasvatus-, opetus- ja kulttuuritoimen yhteisen organisaation valmisteluasiakirjassa todetaan kuitenkin, että laskentaa (laskentayksikkö) tehdään jakaen alue varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Kasvatus- ja opetuspalveluiden talousarvion numero-osa on laadittu siten, että vastuualueita ovat varhaiskasvatus, perusopetus ja muu koulutoimi (lukiokoulutus).
Valmistelijan esitys:
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy talousarvion sitovuusmenettelyn seuraavasti:
lautakunta päättää talousarvion vastuualueiden (varhaiskasvatus, perusopetus, lukiokoulutus) välisistä rahamäärien siirroista kun muutos ei aiheuta toimialan toimintakatteen loppusumman ylittymistä
vastuualueen päällikkö (aluejohtaja) päättää alueensa tulosyksiköiden välisistä rahamäärien siirroista huomioiden että laskentaa tehdään jakaen alue varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen
tulosyksikön esimiehet päättävät tulosyksikkönsä tilien välisistä rahamäärien siirroista siltä osin kun siirtoa ei ole talousarvion käyttöohjeissa määritelty muulla tavoin päätettäväksi.
Lisäksi otetaan huomioon mitä kaupunginvaltuuston hyväksymän ta-
lousarvion käyttöohjeissa on määrätty.
Toimialajohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy valmistelijan esityksen.
Päätös:
Hyväksyttiin.
____________________